tiistaina, tammikuuta 03, 2006

Uudet kujeet


ovat monilla mielessä näin vuoden vaihduttua. Ja tuo tuntuu olevan suosikkiotsikko, joten täytyihän minunkin...

Koska joulu on jo ohi, heitin eilisiltana joulukuusen pihalle, ja nyt meillä on sitten pihakuusi, se koristakoon takapihaamme seuraavat pari kuukautta.

Mietin tosiaan, että eikös niitä kaikenlaisia kikkoja ole tuon kuusen ulossaamiseksi ilman sitä hirvittävää sotkua. Neulasia kuitenkin tippuu joka paikkaan ja siinä sitä on imuroimista. Kokeilin imuroida neulaset suoraan kuusesta, mutta totesin että siinä saisi imuroida vaikka tunnin, kaksikin, eikä se silti välttämättä estäisi kuusta tiputtelemasta neulasia vielä lattiallekin. Niinpä vetäisin vaan näppylähanskat käteen, otin tukevan otteen kuusen rungosta ja puolijuoksulla olkkarin poikki kohti takaovea. Sinkosin kuusen reilusti pihalle ja siellä se nyt on. Tulihan niitä neulasiakin sisälle, mutta ei nyt ihan kauheasti.

Myös hernekeitto on kiehumassa niinkuin loppiaisen aikoihin kuuluu. Enkelikellon voisin kuitenkin virittää pöydänkoristeeksi, kun se on mun suosikkijoulukoriste, eikä tänä jouluna ehtinyt vielä esille ollenkaan.

Uusiin kujeisiin mulla lukeutuu tuo lisätty kävijälaskuri, sekä se, että tutkailin eilen noita lankavarastojani. Kovin on vaatimaton varasto moniin täällä blogimaailmassa esiteltyihin verrattuna... Mutta voishan ne listata tähän.

  • Kaksi jättikerää (olisivatko kilon keriä) Saksasta ostettua 7veljestyyppistä lankaa. Vyötteet kadoksissa. Kerät musta ja viininpunainen.
  • violettia Teddyä 5 avaamatonta ja yksi vajaa kerä, menossa villapaidaksi, johon olen jo upottanut muistaakseni 2 kerää.
  • mustaa Tangoa 3 kerää tuohon yllämainittuun paitaan.
  • 4 kerää saksalaista ihanan pinkkiä Sportimo-polyakryylilankaa
  • vajaa kerällinen vaaleaa pilkullista 7veljestä
  • lähes täydet kerälliset tummansinistä, sinistä ja kellertäväraidoitettua 7veljestä
  • 1 kerä mustaa 7veljestä
  • 3 kerää vaaleanharmaata 7veljestä
  • 3 kerää tummansinistä 7veljestä
  • jonkinmoinen määrä erikokoisia nyssäköitä
  • kaksi työtä, jotka puran käyttölangoiksi: kerät tai kahdet vaaleanpunaista ja violettia mohairia sekä kerät tai kahdet valkeaa mohairia ja mustaa 7veljestä.
  • Lisäksi keskeneräisten töiden langat.
Siinähän sitä, niitä olikin enemmän kuin olisin uskonut. Yhteensä 5 kiloa ja epämääräisyydet päälle. Vielä kaukana siitä paristakymmenestä, mitä useilla bloggaajilla on tuota varastoa. Tuolla välissä on kuvakin niistä mohairpörhyköistä, kun osan siitä työstä kerkesin jo eilen purkaa.

2 kommenttia:

Altocumulus kirjoitti...

Tulin vastavierailulle. Sain hyvät naurut kuusen imuroinnistasi, onpahan sekin nyt sitten testattu! :)
Pahaa pelkään, että sinullekin käy niin, että lankavarastosi kasvaa vaan tässä bloggailun myötä ja onhan tuo kokoelmasi jo nytkin ihan kunnioitettava. :)

Anonyymi kirjoitti...

Älä huoli, ei kaikilla sitä paria kymmentä kiloa ole. Itselläkin ~5-7 kg riippuen laskenko erikokoset pienet nyssäkät mukaan tjsp :)

 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006