maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Autoni on taas kotona!

Ei liity neulomiseen sitten mitenkään, mutta... Tämä täytyi tulla tänne kertomaan kun nostatti niin mahtavat fiilikset ja virneen naamalle! Auto oli vkonlopun huollossa ja kävin sen tänään sieltä pois. Vaihtoivat sinne ehjän pakoputken.

Aiemmin se römpötti siis kuin mikäkin jenkki, nyt, en ole edes varma onko se auto käynnissäkään, kun äänestä sitä ei kuule! Ajoin sitten kunniakierroksen ihan vaan silkasta äänettömyyden riemusta! =) =)

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Hopeako häpeä....

Voih miten siellä olympialaisissa sitten kävikään, Ruotsia ei vaan millään voitettu kovasta yrityksestä huolimatta! voih!! Kultapeli oli jännittävä, jopa niin jännä että neulomus täytyi laskea hetkeksi käsistä pahimpien ärräpäiden ja käsin viitottujen peliohjeiden ajaksi... ;) Hopeakin on tietenkin huippu saavutus.

Olympialaisten kannatusjoukoissa innostuin kuitenkin neulomaan "olympiatyötä" johon ajatus tuli aivan yht'äkkiä. Kämmekäs oli nopea neulottava, mutta tuskin silti sen pari ehtii valmiiksi ennen kuin tuli sammuu. Neulomista hidastaa ikävä kevätflunssa, johon sairastuin parahiksi ensi viikon lomaa ajatellen. Välillä kun aivastuttaa niin että on kiire saada työ johonkin roiskesuojaan... ;)

sunnuntaina, helmikuuta 19, 2006

Tämä oli hyvä viikonloppu!

Vihdoin sain töitä valmiiksi. Ensin pari kuvaa siitä Rustika- kolmiohuivista, jonka sain viimeisteltyä kotiinpaluu- matkalla Lieksasta. Se on lämmin eikä kutita, ja sopii tuollain takin kanssa pidettäväksi kaula- huiviksi. Sitä Rustikaa nyt sitten on, kuten kolmannesta kuvasta näkyy. Mitähän siitä seuraavaksi tekis...?

Valmiiksi tuli viikonloppuna myös siskolleni se verkkoponcho, kaikki muutkinhan on jo tällaisen tehneet! =) Tein sen tosin ohuemmasta mustasta langasta ja pikkusiskollani pinkin paidan kanssa se oli kyllä oikein näpsäkän näköinen! Eikä kuvaa tietenkään ole. Saatan kuitenkin sellaisen vielä jossain vaiheessa tänne postata.

Oltiin siis siellä idässä taas viikonvaihde, syy siihen oli veljeni wanhojen tanssit! Eikös ole komean näköistä! Kyllä se niin vaan on että lukion paras kurssihan se on ! =) =)

tiistaina, helmikuuta 14, 2006

Hyvä ystävänpäivän iltaa!



Kaikille tasapuolisesti. Ja kukkien kera. =) =)

lauantaina, helmikuuta 04, 2006

nukkumaan menossa...

Jonnalta tuli haaste:

"Kerron mitä minulla on päälläni , kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa
haasteesta
."

Päälläni on tällä hetkellä pelkästään h&m:n mustat bokserit sekä vaalea jätti-t-paita yöpaitana. Olen tosiaan kohta menossa nukkumaan. Kyllä tähän aikaan jo sietääkin mennä. Tämä meemi on tosiaan kiertänyt jo melkein koko blogistanian, joten jos joku vielä kokee jääneensä ilman, vastatkoon tästä.

Neulon edelleen sitä hihatinta, ja virkkaan siskolle verkkoponchoa. Lisäksi suunnittelen illuusioneuletta sekä toivon että jossain välissä saisin tehtyä kaikki koulutyöt valmiiksi....!! Ihanaa eli ihQua että jaksatte käydä täällä lueskelemassa vaikken ole ehtinytkään päivittää mitään valmiita töitä! Keväämällä on mullakin sitten ehkä aikaa tehdä näitä käsitöitä, kun pääsen oikein vuosilomalle töistä! =) Siihen saakka kiirettä pitää, malttakaa lukea pikapäivityksiä! On kiva tietää että jaksatte uskoa mun mahdollisuuksiin saada vihdoin omaakin aikaa. Kiitos kaikille.
 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006