tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Valmista ruisleipää

Alkoivat jo kaikki keskeneräiset työt hirvittämään, mulla on ufoja ihan liikaa edelleenkin! Tartuin sukkiin, jotka olivat hyvin lähelle valmiit, ja eilisiltana viimeistelin nämä ruisleipäsukat! Minkähän takia nekin oli kesken jääny....?



No tiedän kyllä miksi nämä kesken jäi. Tuossa joustimen aikana lisäilin silmukoita mittojen mukaan, jotta varret eivät kiristäisi. Koska neuloin yhden sukan kerrallaan, oli toisen sukan varren neulominen melkoista laskemista, kun yritin toistaa ne mielivaltaiset lisäykset edes lähelle samalla tavalla kuin ne ekassa sukassa olivat. Välissä kuluneet pari kuukautta eivät yhtään helpottaneet tehtävää... Jos jatkossa teen pitempiä sukkia, joihin täytyy tehdä pohjemuotoiluja, niitä TÄYTYY tehdä rinnakkain joko kaksilla sukkapuikoilla tai magic loopina, helpottaa nimittäin kummasti!




Kantapäänä näissä sukissa on taas tiimalasi, joka alkaa jo sujua: tuossa ei mielestäni reikiä juurikaan ole. Varren joustin on kierrettyä 1o-1n -neuletta. Ensimmäistä kertaa kokeilin tuota kierrettyä joustinta, ja hauskaltahan se näyttää, on aika tiivistä. Se oli kyllä jonkinverran hitaampaa tehdä kuin normaali joustin... Kyllä tätä tulee tehtyä toistekin, vaikka tykkään kyllä myös tavallisesta joustimesta.



Lanka on kesällä Uskon löytötorilta ostettua ruskeaa Nalle coloria, jota kului yhteensä 101 g. Neuloin 2,5 mm puikoilla, mikä oli oikeastaan ihan kivaa! Aluksi ajattelin että puikot on kauhean ohuet, mutta hyvin työ kuitenkin sujui.

3 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Haastoinpa sinut yhteen juttuun blogissani... Ei ole pakko osallistua :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat :)

Anonyymi kirjoitti...

Yhdyn sipiin. :)

 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006