sunnuntai, huhtikuuta 23, 2006

Edistystä

Olipas upean aurinkoinen päivä tänään! Ja nyt taas vaihteeksi päätin blogatakin (huomenna olis taas koe, joten täytyi keksiä jotain muuta tekemistä kuin kokeisiin lukua...)

Liitetään tänne pari kuvaa edistyneestä jättiläisbaskerista. HEI, sehän on tuo garnstudion ympyrätakki!! Ympyrä on jo yli puolen välin. Neulominen on ollut ihan kohtuullisen helppoa, ja varsinkin tuo kukkakuvio tai mikä tähti liekään tuossa keskellä niin oli jopa tosi kivaa neulottavaa. Se tähti erottuu aika kivasti tuossa tokassa kuvassa. Katselin sitä ohjekuvaa myöhemmin, ja ilmeisesti jotkin langankierrot pitäisi neuloa kiertämättä, jotta siihen tulisi sellainen selkeästi erottuva reikärivistö... nooh, erottuuhan tuo noinkin. Kuvissa näkyy myös tummemmalla langalla neulottu hihan paikka ja kierroksen vaihtumiskohtaa merkkaava langanpätkä. Sellaiset silmukkamerkit käytössä täällä, mulla kun ei ole yhtään niitä "oikeita". Mutta tuo on toisaalta työhön kuin työhön sopiva (?), ei ole liian painava eikä siksi ainakaan venytä työtä.

Tuo sivuille tuleva pitsikuvio on aika ongelmallinen.... Kun sinne ilmestyy ihan itsekseen ylimääräisiä silmukoita, vaikka kuinka yritän laskea kaavion mukaan niitä kiertoja ja muita... ja sitten joudun kaventamaan niitä pois sellaisissakin kohdissa joissa ohjeen mukaan ei tule kavennusta.... mutta eipä nuo virheet sieltä ainakaan tässä vaiheessa vielä erotu. Mua huolestuttaa myös koko vähän, tuntuu että se meinaa jäädä pieneksi....! No täytyy yrittää pingottaa se sitten huolella.

Kiitos muuten kommenteista siitä ohjeesta! Silloin kun julkaisin sen ohjeen, niin kommentteihin tuli myös että pitäis tarjota ihan garnstudiolle sitä suomennosta.... Taidanpa sen tehdäkin. Ensi viikolla.

Siinäpä tärkeimmät kuulumiset vissiin, ihan kun jotain olis kumminkin unohtunut... no jos muistuu mieleen niin tulen sitten vielä kertomaan.

EDIT - Niin ja heti muistui: Katsoittekos Tanssii tähtien kanssa -finaalin? Olipa upeaa, ja oikea pari voitti! =)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas se nopeatekoinen (tai sitten joku on vikkeläsorminen), vastahan esittelit sen ohjetta! Hieno tulee, nyt alkaa sormet jo syyhytä itsekin. kerrothan sitten lopussa lankojen menekin!

 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006