sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

Kaikkien aikojen viikonloppu!!

Aikamoinen viikonloppuhan tämä on ollut. Vai mitä sanotte näistä:


Villasukka. Aloitettu lauantaina synttärivierailulle ajellessa, pikku Veera täytti 6 vuotta. Aloitettu varpaista, pitsipäällinen langankierto-2 yhteen -vaihtelua. Kantapää vahvistettu ja katsotaan sitten mitä tapahtuu tuohon varteen päästessä. Inspiraatiota saatu monelta suunnalta.



Tonnikalajuustopasta, tarjoillaan ihanasta Teema-kulhosta maitolasillisen kera, ihanalta pinkiltä suosikki- tarjottimeltani! Ja massu täynnä taas jaksaa kannustaa...








Leijonat ja huippupeli, tuloksena ansaittu MM-pronssimitali!! Kanadaa vastaan ja peli päättyi 5-0!












Ja parasta tietenkin, LORDI!! Kaikkien aikojen pistevyöryllä ja kaikkien aikojen Suomen edustuskappaleella euroviisuvoitto tuli Suomeen että pätkähti, samoin kuin Lordin epäilijöille hyvä näpäytys! Itse uskoin Lordin voittoon tai vähintään parhaaseen sijoitukseen Suomen euroviisuhistoriassa ikinä, ja luulenpa että näin nuorisokin on taas kiinnostunut euroviisuista.

Lordi inspiroi paitsi Tekele ja Tuunaus -blogin kirjoittajia, myös minua. Ajatuksissa siintelee halpis-H&M-paidat ja kangasvärit... Hieno on kyllä tuo Tuunauksenkin suunnitelma...

Ja tässähän pitää ruveta miettimään, josko ensi vuonna menisi sitten todistamaan noita euroviisuja ihan paikanpäälle Helsinkiin(?).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei ihan tähän kirjoitukseen liity, mutta huomasin, että tuohon Dropsin ympyrätakkiin löytyy dropsin sivuiltakin suomennos. Nimeksi on laitettu "Taideneulottu takki muotoiltu pyöriöstä"

En ohjetta sen enempää lukenut, mutta löytyy täältä: http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=94&d_id=5

 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006