sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Uusi vuosi koittaa...

Editointia 1.1.2007 klo 18:52: Lisäsin vähän tietoja tuonne anopin sukkasten yhteyteen.


Joulun pyhät tulivat ja menivät, sain kivoja lahjoja! Muunmuassa tällaisen kirjan:

Aivan ihana! Olen sitä vähän säästellyt, mutta pian täytyy alkaa lukemaan tuota!


Sitten sain myös tällaisen näppärän laitteen: talousvaaka! Mikä muotoilu! Lisäksi nyt tiedän täsmälleen paljonko esimerkiksi kaikki joululahjani, lukuunottamatta itse vaakaa, painavat... XD

Itse annoin yhden neulotun lahjan, anopilleni sukat. Samanlaisia tein jo aiemmin tänä vuonna kaksi paria, aika rutiinillahan nuo jo sujuivat. Tiedot siis: puikot 4 mm, silmukoita 48, aloitettu varpaasta, mallineule omakeksimä (eli tuiki tavallinen langankierto-2yhteen -vuorottelu), lanka vaaleanharmaa 7veljestä ja langanmenekki 110 g.


Tuossa lomaillessa sain aikaan tällaisenkin:

Se on palapeli, ensimmäinen pyöreä sellainen mitä olen nähnyt...

Tällä viikolla aloitin myös neulomaan villasukkaa itselleni, Riikalta saamastani OnLinen o-hu-es-ta langasta... Ja kokeilin siihen tiimalasikantapäiden tekoa, mitä en olekaan ennen tehnyt. Tein Ullan ohjeella. Ihan ok tuo sujui, kun ensin vähän *krhm* harjoitteli...


Nyt on aika toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi! Kaikille lukijoilleni onnea ja menestystä, riemukasta uutta vuotta 2007!

2 kommenttia:

Anne K-R kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta!

meemu kirjoitti...

Hei kiitos oikein kovasti, puikko tuli jo perille=)

 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006