perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Kävimme taas tuolla koto- (Itä-) Suomessa lomailemassa, syyslomaa kun koulusta antoivat. Ajattelin, että voisin ottaa työn alle yhden äidin vanhan ufon, jonka muistan jo pitkän ajan takaa.

Aloitin siitä puhumisen sanomalla, että äiti, muistathan sen pienen vauvanneuletakin, joka sinulla on ollut kai aika kauan kesken… no minä voisin ottaa ja tekaista sen valmiiksi. Mieheni huomautti, että äidin ilme alkoi mennä aika huolestuttavaksi, ja sanoikin äidille että ei tarvitse huolestua kuitenkaan, vaikka kuulostaakin ehkä vähän epäilyttävältä… Täytettä vauvanpaidalle ei ole tosiaan vielä(kään) tulossa, mutta jos sen saisi valmiiksi.

Neuleesta takakappale on valmis, ja etukappale jo mukavasti yli puolen välin. Lankoina on vaaleankeltaista ja lilaa Baby Ull Dale Garn –lankaa, ja puikot ovat 2,5mm. Aika kivannäköinen neule olis tulossa, saa nähdä kuinka mun käsiala sointuu tuohon äidin käsialaan. Lisäksi tiedossa on melkoisen paljon soveltamista, sillä ohje on aikojen saatossa luonnollisesti kadonnut. Jäljellä vain äidin mielikuvia tyyliin tuohon ehkä tulis sitten violettia…

Minulle se äiti on joskus tuota alkanut tekemään, olen silloin ollut vaan vähän pienempi….Tulee sellainen jännä sukupolvien jatkumo -fiilis näistä, sellainen nuoret jatkaa siitä mihin vanhemmat jäi…..

p.s. seuraillaan edelleen mittarin pyörähtelyä kohti suurempia lukemia….

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit värit tuossa neuletakissa, sitä on varmaan mukava jatkaa.

Riksu kirjoitti...

Kuulostaa kivalta, että jatkat äitisi käsityötä. Toivottavasti käsialat täsmäävät, minulla ja äidilläni kun ainakin on ihan erilaiset käsialat. Kiitos onnitteluista =)

Riksu kirjoitti...

Onnittelut! Voitit arvonnassani. Sähköpostiosoite johon voit lähettää yhteystietosi löytyy viimeisimmästä postauksestani.

 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006