lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Ensimmäinen valmistunut villapaitani ikinä!

Sain vihdoin valmiiksi pitkään suunnittelemani villapaidan Novitan Fiestasta. Fiesta oli Anttiloissa myytävä sesonkilanka, jota ostin viime syksynä. 4 kerää, eli 400 g. Totesin jossain vaiheessa todeksi pelkoni, että lanka ei tule millään riittämään. Siispä lisäksi tässä paidassa on käytetty SandnesGarnin tummanruskeaa Alfaa, joka kävi kivasti tuon Fiestan seuraksi. Alfaa käytin hihoihin, parin kokeilun jälkeen totesin että parhaimmalta näyttää kun raidoitan hihat langoilla vuoronperään. Hihat on vielä raidoitettu siten, että aluksi raidat ovat 4 krs korkuisia, kyynärpään tienoilla Alfasta tehdyt raidat venyvät 7 krs korkuisiksi. Fiestan loputtua tein hihansuut pelkästään Alfalla.



Fiesta on 100 % akryylilanka ja Alfa taas 85 % villa 15 % mohair, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen!

Innoituksen tähän paitaan sain Stitsailuja-blogista, jossa todettiin, että tätähän voi jopa pitää, ja olen kyllä samaa mieltä. Onneksi huomasin Tarjan tekemän paidan, joka on muuten u-p-e-a!, sillä olin sitä ennen suunnitellut tuon Fiestan kohtaloksi lapasia yms tavallista...

Ohjeena tässä piadassa on se samainen ylhäältä alas raglan, jolla tein sen siskoni boleron tuossa syksyllä. Ohje on aivan mainio! Tulen jatkossa käyttämään sitä vielä paljon!

Hieman speksejä: Lanka Novita Fiesta ruskeat sävyt 400 g sekä SandnesGarn Alfa tumma ruskea 161 g. Puikot vartalo-osuudessa 80 cm 7 mm pyörö, hihoissa 40 cm 6 mm pyörö. 4 nappia. Koko noin naisten M, ylipitkillä hihoilla tietty!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis ja hyvän mallinen, itse jätin fiestan kauppaan koostumuksensa takia, asia joka hieman harmittaa, lanka kun oli kaunista kerälläkin... saati neuleena :D

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno! Onnittelut!

mirzu kirjoitti...

Oooh, tosi hieno ! Harmittaa itseäkin nyt, että ei sitten tuota Fiestaa ostanut kun se oli niin nätin väristä. Ja tuo on todella kiva tuo neuletakki, oikein nätisti onnistunut :)

Anonyymi kirjoitti...

Upea!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä malli takissasi ! Onks ohje jossain ihan yleisesti saatavilla ?
PÄIVI

Satu kirjoitti...

Tosi hieno takki. Jotain tuontapaista on itselläkin suunnitelmissa. Jotenkin kuvittelin tuon Fiestan rauhattomammaksi, mutta ihanan harmoniselta se näyttää valmiina neuleena.

Anonyymi kirjoitti...

Todella nätti :)

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis pusero!ja aivan ihanat värit!!

Anonyymi kirjoitti...

TODELLA KAUNIS!
VÄRITYSKIN IHANAN YHTEENSOPIVA JA HARMONIASSA =)
Olet minun silmissäni ERITTÄIN taitava neuloja.

-Nainen26v-

 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006