lauantaina, kesäkuuta 23, 2007

Juhannus lähes vietetty

Olen palannut juhannuksen vietosta taas kotiin. Pari päivää köllin mökillä, onneksi tuli aurinkoisia kelejä! Vähän tuulinen ilma oli kumpanakin päivänä, mutta auringonotto onnistui kuitenkin.



Ostin juhannuslukemisiksi aivan ihanan Filatin kesänumeron, josta otteita seuraavassa.

Ensin suosikkini, lehden todellinen ostopäätös syntyi näiden kuvien perusteella:



Paljon muutakin kaunista ja ihanaa lehdessä on.....





Mallit ovat todella kauniita, ja myös kuvat sekä taustat tosi upeita! Tämä menisi milloin tahansa myös muotilehdestä, vaikka käsityölehti onkin. Kyllä tässä mielestäni on selkeä ero joihinkin kotimaisiin käsityölehtiin, vaikka niistäkin monesta aina innostun.

Onneksi vielä huomenna saa rauhassa loikoilla ja haaveilla!

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Peppien paluu

Että sellainen tauko. Tässä välissä oltiin reissussa taas, veljeni pääsi ylioppilaaksi ja onpa valmistunuttakin.



Sain viimein valmiiksi peppi-polvisukkaparin, joista ensimmäinen valmistui jo huhtikuun alussa. Ei vaan ole ihan ehtinyt (jaksanut...) Tuo toisen sukan syndrooma on aika paha vastus ja vielä tällaisessa ylipitkässä sukassa se korostuu! Mutta valmistuipa kuitenkin!



Sukat on siis aloitettu kärjestä, kantapäänä on tiimalasi. Nilkassa kavensin yhdet silmukat. Pohkeen tienoilla on, hmm, hieman mutta hyvin hillitysti, lisätty silmukoita jotta, eh, lihaksikkaat pohkeeni mahtuisivat sukanvarteen.... =D Sitten kuminauhakuja, nirkkoreunus, ja käänne Jaywalker-kuviolla. On kivat!



Sukat on neulottu 4 mm:n puikoilla ja langanmenekki sukkaparille oli 195 g 7 veljestä jättiraita -lankaa.



Käytin kumpaankin sukkaan omaa keräänsä, jotta sain raidat täsmäämään ilman sen kummempia säätöjä. Kerien lopuista aloitin sitten ihan oikeita Jaywalkereita, joista niistäkin ensimmäinen valmistui jo silloin huhtikuussa. Malliin sopii mielestäni parhaiten juuri raidallinen lanka, siksi halusin käyttää nämä jämät sellaisiin. En ollut vielä Jaywalkereita tehnytkään, ja tykkään kyllä kovasti!



Innolla neuloin nyt toista Jayta, ja kantapäätä varten sitten aloin mittailla sukkaa pariaan vasten. Mitä ihmettä: Sukka on useita senttejä pariaan kapeampi!!



Kostoksi harkitsen vakavasti tämän hautaamista lankavaraston uumeniin ja lukuisten uusien töiden aloittamista. *hmph*
 
Kävijälaskuri
Laskuri lisätty 3.1.2006